Historia

Valkeakosken vesiveikot ry perustettiin vuonna 1951. 1950- ja 1960-luvuilla Vesiveikkojen soutajat menestyivät aina Olympialaisissa asti ja tuloksena oli pronssimitali niin Melbournessa vuonna 1956 kuin Roomassakin 1960. Lisäksi kaksista Euroopan mestaruuskisoista tuli hopeaa, kymmeniä Pohjoismaiden ja Suomen mestaruuksia sekä voitto Henleyn regatassa vuonna 1961.

1970- ja 1980-luvuilla Vesiveikoilla oli useita MM ja PM-kilpailujen edustuksia ja mitaleitakin saavutettiin. Viimeisin Valkeakoskelta lähtöisin oleva ja Vesiveikoissa oppinsa saanut olympiasoutaja Jorma Lehtelä souti Soulisn Olympialaisissa vuonna 1988.

2000-luvun alussa Vesiveikkojen mainetta ylläpiti erityisesti kevyessä yksikössä soutanut Matti Jääskeläinen, joka hallitsi kyseistä veneluokkaa lähes kymmenen vuotta. Hänen lisäkseen 2000-luvun alkupuolella vesiveikkoja menestykkäästi edusti Hannes Niemelä. Yhdessä he saavuttivat muun muassa nuoren MM-kisojen kahdeksannen sijan vuonna 2003. Kansallisia kärkisijoja saavuttivat myös  VVV:n miesten nelosjoukkueet  soutajinaan vaihtelevin kokoonpanoin Matti Jääskeläinen, Hannes Niemelä, Eero Hirvijoki, Timo Saahko ja Samuli Toikka.

2010-luvulla Valkeakosken naissoutu nousi hyvään vireeseen ja viime vuosina mitalisijoille ovat päässeet Laura Koivula ja Tiina Ojala. Kotikisoissa on nähty useasti myös historiallinen naisten kahdeksikko. Vesiveikkojen väriä ovat ylpeästi kantaneet myös viime vuosina vaihtelevankokoonpanon naisten pariaironelonen sekä seuraan vast’ikään tulleet juniorit.